Lapsettomuus · Uncategorized

Lapsettoman äitienpäiväviikonloppu

Viimein ohi, vuoden pelätyin viikonloppu – äitienpäivä. Tänä vuonna astetta haastavampi, sillä lapseton ystävä haastoi minutkin tulemaan kaapista ja osallistumaan Simpukka ry:n #yksiviidestä kampanjaan Facebookissa. Äitienpäivää edeltävänä päivänä vietetään lapsettomien lauantaita, jolla tahdotaan tuoda esille, että tahaton lapsettomuus koskettaa tavalla tai toisella joka viidettä suomalaista. Lapsettomuuden ei pitäisi olla tabu, siitä pitäisi saada puhua.

Hyvä osoitus siitä, kuinka vaikea aihetta on käsitellä, on julkaisuani koskeva kommentointi. Tai siis sen puuttuminen. Ainoat sydämet tulivat heiltä, jotka tilanteemme tietäsivät jo muutenkin. Alle kymmenen.

Miksi lapsettomuus on tabu?

Hiljaisuus vain vahvistaa sitä tunnetta, että en ole kunnollinen, en ole kelpo, enkä varsinkaan sosiaalisesti hyväksyttävä, koska minusta ei tule äitiä. Sillä kun postaan kuvan toukokuiselta uintireissulta, siitä tykkää lähes sata kaveria.

Ok, tiedän miten Facebookin maailma toimii, se on onnellisuuden luvattu maa, eikä siellä ole sopivaa avautua vaikeista asioista. Silti en ymmärrä. Silti se vähän loukkaa.

Siskoni toisen lapsen nimiäisjuhlaa vietettiin myös lauantaina. Tässä on jo niin paljon ironiaa, että melkein minuakin naurattaa. Ensimmäinen syntyi samana päivänä, kun selvisi että meidän hedelmöityshoidot eivät päätyneet raskauteen ja toinen kastetaan lapsettomien lauantaina. Melkoinen sattuma, mutta en usko siskoni edes tienneen moisesta lauantaista, häntä tuskin asia mitenkään liikuttaa. Minun piti kyllä onnitella ja ihastella nimeä, mutta kukaan perheestäni ei kommentoinut millään tapaa lapsettomien lauantaita. Ei ole edelleenkään tilaa meidän surulle tässä perheessä.

Viimein koittaa pelätty sunnuntaiaamu. Rakas mies toi kahvia ja suklaata sänkyyn. Niin kuin monena muunakin viikonloppuna. Pysyin poissa SoMesta, en jaksa itseäni kiusata, vaikka sisällä paloikin halu kommentoida jokaiseen äitienpäiväkortista otettuun kuvaan, että miksi sinun äitiytesi on arvokkaampaa kuin minun lapsettomuuteni?

Suurin pelko on oma äiti ja mummo. Ymmärtävätkö he, miksi en soita. Vain loukkaannutaanko sitä taas tästäkin. Laitoin kortit, äiti sentään laittoi sunnuntaina kiitokset tekstiviestillä. Vastasin siihen vasta myöhään illalla, en kommentoinut äitienpäivää mitenkään. Minä se varmaan olen se lapsellinen osapuoli tässä.

Mutta niin se on taas yksi äitienpäivä kärsitty. Voidaan jatkaa lapsetonta elämää isänpäivään saakka. Kenenkään ei tarvitse olla tahdikas eikä kohdata meidän lapsettomuutta.

PS: Vielä vinkiksi, ihan jos satut lukemaan tätä koska mietit miten kohdata lapsettomuutta sureva ihminen. Älä koskaan, ikinä, missään tilanteessa sano – ainahan te voitte adoptoida. Koska aina ei voi. Mekin olimme jo pitkällä siinä prosessissa, kunnes syöpä sen lopetti. Biologista lapsettomuuttakin pahempaa on vielä joutua selittämään, että en minä ole edes kelvollinen adoptioäidiksi – ja varsinkin kun vastapuoli monesti alkaa vielä kauhistelemaan ”tyhmää järjestelmää” ja ihmettelee, kuinka maailmassa on miljoonia äidittömiä lapsia ja me olisimme niin hyvät vanhemmat. Aina adoptio ei todellakaan ole mahdollinen, joten älä tarjoa sitä vaihtoehtona. Älä koskaan. Sano vain, että olet pahoillasi ja jos olet aidosti valmis kuuntelemaan, tarjoa mahdollisuutta puhua asiasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s